Live is Life: Rinneradio
Saturday, 3.2.2024 - Musta kynnys
Age limit: K18
Showtimes:
RinneRadio 22:00
Doors open: 21:00
RinneRadio on suomalaisen elektronisen tanssimusiikin ja elokuvallisen ambientin pioneeriyhtye. Yhtyeen juuret ovat alun perin jazzissa, mutta sen tie vei teknon ja drum’n’bassin kautta nu-jazziin ja elektronicaan. RinneRadio korvasi ensimmäisten joukossa sähkökitaran ja rumpusetin koneilla ja sämpleillä, ja bändin jäseneksi liittyi DJ paljon ennen kuin siitä tuli trendikästä.
Puhallinsoittaja Tapani Rinteen alusta lähtien vahvalla visiolla ja tyylitajulla luotsaama yhtye on tavallaan tehnyt täyden kierroksen, koska se on jo pitkään ollut elektroakustinen kokoonpano, jossa orgaaniset soittimet saksofoni, bassoklarinetti ja perkussiot toimivat sulassa sovussa sähköisten elementtien ja biittien kanssa.
RinneRadion uutta kokopitkää levyä on saatu odottaa yli 10 vuotta, sillä edellinen albumi StaRRk ilmestyi 2012. Yhtye on toiminut jonkin aikaa matalalla profiililla, kun Tapani Rinne on pysynyt kiireisenä Wimme & Rinne -kokoonpanon, sooloprojektiensa sekä lukuisten duo-kollaboraatioiden kanssa, joista erityisen hyvää kansainvälistä arvostusta saavutti viime vuonna julkaistu, Juha Mäki-Patolan kanssa tehty albumi Open. Rinteen keväällä ilmestynyt sooloalbumi Grey sai upean vastaanoton. RinneRadion 20.10.2023 julkaistulta Balladium-albumilta saatiin esimakua singleillä Photon, Births Today ja Cryosphere. Uuden albumin kunniaksi RinneRadio on aktivoitunut myös keikkarintamalla, ja helmikuussa yhtye päästään kokemaan Jyväskylän Mustassa Kynnyksessä Jelmun Live is Life -klubilla!
RinneRadio on nykyisellään trio, jossa musisoivat Tapani Rinne (puhaltimet), Juuso Hannukainen (lyömäsoittimet) ja Aleksi Myllykoski (elektroniikka).